valo

Olen tänään harjoitellut käyttämään vesiliukumikrotomia. Vuosi sitten en edes tiennyt että sellaisia on olemassa.

Olen oppinut, että valon avulla voi mitata/nähdä jopa plasman proteiinipistoisuuden. Valo, miten ihanalta se tuntuukaan! Oi valoisat kesäyöt. Koko kaupunki nauttii pitkälle yöhön loputtomasta kultaisesta valosta.

ja sitten kun tulee pimeys, melkein häviää itsekin pimeyteen.

Ajelin eilen pyörällä kouluun. Nyt on niin kaunista! Syksyn monet eri sävyt ilmestyvät hiipien, kun valo alkaa vaihtua pimeydeksi. Yhtenä päivänä huomaat yhden  ja sitten toisen värikkään puun ja kohta niitä on jo kaikkialla.

Sitten kun valo viimein lopullisesti katoaa, kaikki väritkin katoavat. Mikään ei ole enää minkään väristä.

Entä jos valo ei tule enää takaisin ja kaikki on vaan harmaata, märkää ja homeista eikä mikään kuivu enää koskaan?

Onneksi on kynttilöitä ja valoja, sekä joskus pilkahdus sinistä taivasta ja äärettömyydessään kiitävät pilvet. Tähtitaivas ja linnunrata, tai jos hyvä tuuri käy; revontulet.

Sininen kuutamo joka luo varjot hohtavalle hangelle.

Mikä mahtaa olla sietämisen salaisuus? Ehkä se, että näkee sen mitä ei näe. Valon vaikutuksen, vaikka itse valo ei olisikaan nähtävissä.

Se voisi olla vaikka kiitollisuutta.

Pätee elämään suuremmassakin mittakaavassa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s