syksy

 

On tullut treenattua. Jopa siinä määrin, että yöllä heräilen lihassärkyyn. Särky on kylläkin vain toisessa kädessä. Haravointikädessä.

Mutta se lienee vaivan arvoista sillä, mikä voittajafiilis tuleekaan kun koko piha on puhtaaksi haravoitu!

Tosin melko lyhytkestoinen voittajafiilis.

Koska seuraavana aamuna vähintäänkin saman verran lehtiä on tipahdellut nurmikolle…

Olen tatuoinut silmäluomenikin trendikkäästi punaisella! Eikä siihen muuta tarvittu kuin harava ja haravan varressa heiluva tytär.

Säästyi rahat ja silmä! (Luojalle kiitos!)

Jos jotakuta kiinnostaa että mitä mulle kuuluu, niin lehtiä. Lehtiä etupihalla, lehtiä takapihalla, omenapuunlehtiä, tammenlehtiä,vaahteranlehtiä, koivunlehtiä, keltaisia lehtiä, ruskeita lehtiä, puanisia lehtiä, lehtikasoja. Onhan noita. Eikä lopu.

Ainakaan ihan vielä.

Kaunista on kyllä ollut. Olen nauttinut!

Varsinkin pyöräillessä kauniista maisemista.

Huom! ns. nauttinut pyöräilystä. Alan edistyä.

 

Hei vaan kaikille!

Minoon 37-vuotias opiskelija Suomen Turkkusest.

Olin aika innoissani siitä, että voin pyöräillä kouluun. Ostin uuden kypärän ja uuden pyörän lukon. Punainen Tunturi vippini on vertaansa vailla. Ensimmäisenä koulupäivänä hyppäsin ratsuni selkään ja lähdin suurin toivein matkaan. Eturengas oli ollut aamulla tyhjä ja kiltti mieheni oli pumpannut sen taas täyteen ilmaa. Mikään ei voisi pysäyttää minua!

(Paitsi ehkä puhjennut rengas)

Olin päässyt ehkä kilometrin ja rengas oli taas tyhjä. Hylkäsin pyöräni pubin pihaan, lausuin äänettömän rukouksen, että uusi lukkoni pitäisi vorot loitolla ja hyppäsin bussiin.

 

Aikuisten oikeasti olen saanut tänä vuonna olla katsomassa rakasta serkkuani Ironman kisassa. Oliko se nyt 160km pyöräilyä.

Hyvät (esimerkilliset) ystäväni pyöräilivät syöpää sairastavien lasten vuoksi Turusta Pariisiin tänä kesänä, siinäkin taisi mennä enemmän kuin se 5-6 km mikä minulla on kouluun.

Pyöräily on trendikästä ja ekologista.

Sitä saattaa itselleen tulla harhakuvitelmia, että 6km ei tunnu missään jos toiset jaksavat kevyesti yli sata. Väärin luulin.

Kun yrittää väkisin kammeta viimeistä ylämäkeä koululle henkihieverissä, ainoa mikä saa kävelemisen sijaan pysymään pyörän selässä on ylpeys. Jos muut jaksaa Pariisiin, niin minä jaksan tuon mäen päälle. En valita silti – tai siis valitan-, mutta ylpeys, mikä mahtava motivaattori oletkaan!!

Ensimmäiset puoli tuntia oppitunnista olenkin sitten trendikkässti kirkuvan punainen ja tuoksun kestosuosikkihajusteelle, oi niin herkulliselle hielle.

Ilmastonmuutos, oletko nyt tyytyväinen? Olen antanut kaikkeni!

Paitsi että täytyy viellä pyöräillä takaisin kotiin….